Espanjalainen, tenniskenttien huippunimi Rafael ”Rafa” Nadal on syntynyt vuonna 1986 Manacorissa, Mallorcalla. Nuoresta iästään huolimattaan Nadal on pelannut mittavan uran tenniksessä ja voittanut urallaan melkein kaikki tenniksen ykköspalkinnot. Hän on voittanut olympiakultaa, useita Grand Slam -turnauksia, ja Nadal on niin ikään maailman pitkäaikaisin tenniksen ATP-maailmanlistan ykkönen. Nadal on voittanut urallaan toisena tennispelaajana maailmassa Andre Agassin jälkeen niin sanotun ”Golden Grand Slamin” eli kaikki kaksinpelien Grand Slam -turnaukset ja olympiakultaa.

“Saven kuninkaaksi” tituleerattua Nadalia pidetään laajasti maailman parhaana massakenttäpelaajana. Yleisesti ottaen Nadalin ura on kuitenkin osoittanut, että hän kuuluu kaikkien tenniskenttätyyppien parhaimpien pelaajien joukkoon poiketen täten esimerkiksi Roger Federeristä. Nadal pelaa vasemmalla kädellä, vaikka on oikeasti oikeakätinen. Menestys ei kuitenkaan ole tullut ilman vastoinkäymisiä, sillä Nadal on kärsinyt useista vammoista vuosien aikana. Erityisesti polvivammat ovat häirinneet vuosina 2009 ja 2010. Mies on myös tunnettu erilaisista rituaaleistaan pelikentillä esimerkiksi vesipullon asettelusta ja alushousuista nykimisestä.

Nuoruus

Lapsena Rafael Nadalin suurin innostaja tennikseen on ollut hänen setänsä Toni Nadal, joka on entinen tennispelaaja. Setä tutustutti Nadalin tennikseen kolmevuotiaana, ja jo kahdeksanvuotiaana Nadal voitti alle 12-vuotiaiden Baleaarien mestaruuden. Voiton makuun päässyt Nadal voitti pari vuotta myöhemmin myös 12-vuotiaiden Baleaarien mestaruuden. Samoihin aikoihin Nadal joutui suuren valinnan eteen: haluaako hän jatkaa rakastamansa jalkapallon vai menestyksen tuoneen tenniksen parissa. Nadal valitsi tenniksen, vaikka oli pelannut tätä ennen enemmän jalkapalloa kuin tennistä.

Nadal sai 14-vuotiaana tilaisuuden Espanjan tennisliitolta muuttaa Barcelonaan jatkamaan tennisvalmennusta liiton kustannuksella. Koulunkäyntiin vedoten Nadalin perhe kuitenkin hylkäsi tarjouksen ja joutui kustantamaan Nadalin harjoittelun kustannukset suurilta osalta itse. Nuorena Nadal osallistui kahteen ITF:n juniorikiertueen turnaukseen: 16-vuotiaana Nadal pääsi poikien Wimbledonin kaksinpelin välieriin ja toisen kerran hän auttoi Espanjan nuoria voittamaan Yhdysvallat nuorten Davis Cupissa. Vain 15-vuotiaana Nadal oli siirtynyt jo ammattilaiseksi. Hän pelasi ensimmäisen ATP-tasoisen ottelunsa vuonna 2002 voittaen vastustajansa suoraan kahdessa erässä.

Ammattilaisuuden ensimmäiset vuodet

Ammattiuransa merkittävimmän läpimurron Rafa teki vasta kaudella 2005. Hän voitti kauden alussa 24 peräkkäistä, joka on alle 20-vuotiaiden pisin voittoputki tenniksen avoimella aikakaudella. Nadal osallistui samana vuonna Ranskan avoimiin ja voitti sen päihittäen samalla sen hetkisiä suuria nimiä kuten David Ferrerin ja Roger Federerin. Nadal jatkoi voittoputkeaan voittamalla yhteensä 8 massakenttäturnausta ja kolme kovalla kentällä pelattua turnausta. Hän loukkaantui kuitenkin ennen uutta kautta, mutta onnistui voittamaan muutamia merkittäviä turnauksia myös kaudella 2006.

Vuonna 2007 voitettujen turnausvoittojen avulla Nadal siirtyi jo maailmanlistan kakkoseksi Roger Federerin jälkeen. Hän onnistui siirtämään yli neljä ja puoli vuotta listan kärjessä olleen Federerin kakkospaikalle nousemalla ykköseksi vuonna 2007 oltuaan yli kolme vuotta kakkosena. Vuoden 2008 Pekingin olympialaisissa Nadal voitti odotetusti olympiakultaa. Seuraavaa kautta värittivät loukkaantumiset, ja Nadal joutui luovuttamaan ATP-listan kärkipaikan taas Federerille. Kaudella 2010 Nadal palasi vahvana kentille ja jatkoi voittojen keräämistä sekä ennätysten rikkomista.

Vuodesta 2010 eteenpäin voittoputki jatkuu

Kauden 2010 aikana ja seuraavina kausina Nadal taisteli maailmanlistan kärkipaikasta Novak Dokovicin kanssa. Tähän mennessä mallorcalainen oli voittanut yli 500 kertaa ATP-kiertueella. Vuonna 2011 Nadal saavutti uransa 15 Grand Slam -finaalipaikan, mutta hävisi sen Dokovicille kaikkien aikojen pisimmässä Grand Slam -finaalissa. Samana vuonna hän kuitenkin voitti Ranskan ja Barcelonan turnaukset seitsemättä kertaa peräkkäin. Nadal joutui seitsemän kuukauden kilpailutauolle loukkaantumisten takia ja palasi kentille vasta vuonna 2013 hyvin voitokkaana. Hän saavutti tuolloin kahdeksannen Ranskan avoimien mestaruuden.

Kausi 2014 sujui vaihtelevasti, ja loppukaudesta Nadal kärsi taas kerran loukkaantumisista. Hän päätti kauden kesken umpilisäkeleikkauksen takia. Paluu kentille ei sujunut hyvin ja kausi 2015 sujui hyvin huonosti. Nadal tippui ensimmäisen kerran viiden parhaan tennispelaajan joukosta vuoden 2005 jälkeen. Kausi 2016 alkoi kuitenkin hyvin ja Nadal jatkoi turnausvoittojen keräämistä. Hän voitti toisen olympiakultansa Rion olympialaisissa miesten nelinpelissä. Vahvat otteet jatkuivat myös kaudelle 2017, jolloin Nadal nousi takaisin maailmanluokan ykköspaikalle. Hän menetti ykköspaikan taas Federerille kaudella 2018.

Nadalin saavutukset

Rafael Nadalin erittäin huikea ja edelleen jatkuva ura on kerännyt todella vaikuttavan määrän voittoja. Uransa aikana Nadal on voittanut 16 miesten Grand Slam -turnausta, yhteensä 32 Masters 1000 -turnausta ja hän on pelannut 23 Grand Slam -finaalissa. Hän on voittanut kymmenen Ranskan avoimien mestaruutta. Yhteensä kaikkia turnausvoittoja hänellä on 75 kappaletta. Eniten turnausvoittoja yhden kauden aikana hän voitti vuonna 2005 (11) ja vuonna 2013 (10). Uransa aikana hän on voittanut yli 800 tennisottelua.

Elämä kenttien ulkopuolella

Rafael Nadal perusti Rafa Nadal säätiön vuonna 2008. Säätiön tarkoitus on auttaa sosiaalisen syrjäytymisen uhan alla eläviä lapsia ja nuoria kohti parempaa elämää urheilun kautta. Nadal on perustanut myös Rafa Nadal Academy -tenniskoulun, joka tarjoaa huipputason tennisvalmennusta. Nadal on voittanut niin ikään lukemattomia kansainvälisiä ja kansallisia palkintoja saavutuksistaan kentällä ja kenttien ulkopuolella. Vuonna 2015 Espanjan pääministeri myönsi hänelle ”Medalla da Oro del Trabajo” -palkinnon eli kultamitalin työsaavutuksistaan, mikä on suurin espanjalainen siviilikunnianosoitus.